Tulevaisuuden puolesta -tapahtuma, 24.10.2017 klo 16-18
Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3
Tapahtuman avasi Nuorten Agenda2030 -ryhmän puhenjohtaja Matias Mäkiranta, sen jälkeen oli kansanedustaja Aila Paloniemen puheenvuoro. Tutkija Juha Kaskinen kertoi indikaattorin suunnittelusta Skypen kautta ja dokumentaristi John Webster avasi viestinnän keinoja kestävä kehitys -keskustelussa. Nuorten dialogeissa Iiris Suomela ja Antti Grönlund keskustelivat sosiaalisesta kestävästä kehityksestä, Rasmus Karell ja ja Emmi Venäläinen ilmastonmuutoksesta. Tämän jälkeen jakauduttiin kahteen ryhmään, joista toinen käsitteli kestävän kehityken indikaattoria ja toinen viestintää ja kestävää kehitystä.
Tapahtuman juonsi Heta-Elena Heiskanen.
INDIKAATTORITYÖPAJAN MUISTIO
[Nuorten Agenda2030 -ryhmälle on annettu mahdollisuus kehittää nykyisten indikaattorien rinnalle uusi kestävää kehitystä mittaava tai kuvaava indikaattori.]
Indikaattorin tulee perustua tietoon, jota saadaan toistuvasti joka vuosi, eikä se saisi maksaa ylimääräistä. Monet ideat eivät täyttäneet tätä määritelmää, ja tuntui, että mitään täydellistä indikaattoria ei ilman ylimääräistä rahankäyttöä saa.
Tällä hetkellä tietoja kerätään muun muassa kouluterveyskyselyllä, nuorisobarometrilla, seksuaalisen häirinnän kyselyillä ja muilla vastaavilla koulukyselyillä.
Nuorten toiminnan vaikuttavuuteen liittyviä indikaattori-ideoita:
Nuorten määrä eri toimielimissä
Nuorisovaltuustojen lukumäärä
Nuorisovaltuustojen vaikuttavuus (eli kuinka osa ideoista menee eteenpäin)
NuValaisten pitämien puheenvuorojen määrä (joista vähennetty ne puheet, joissa sanotaan vain, että nuoret ovat tärkeitä)
Parikin osallistujaa toi ilmi, että on tärkeää kerätä määrätietoisesti dataa (sen sijaan, että ennustetaan tulevaisuutta vanhoilla tilastoilla), jalkautua esimerkiksi nuorten pariin ja kysellä kattavasti eri ihmisiltä – sitten saatua dataa pitäisi tutkia ja analysoida tarkasti. Tämä olisi kuitenkin hyvin aikaa vievää ja kallista, ja tämänlaisessa laadullisessa tutkimuksessa on haasteena asioiden mittaaminen ja kuinka tutkimusta voidaan hyödyntää politiikassa.
Keskustelu lähti jossain kohtaa niinkin vallattomaksi, että ehdotettiin tekoälyä, joka kävisi jatkuvasti läpi kaikkia päätöksentekoon liittyviä dokumentteja ja keskusteluja, ja analysoisi, kuinka paljon niissä käsitellään tulevia sukupolvia, tulevaisuutta, nuoria yms.
VIESTINTÄ- JA KESTÄVÄ KEHITYS -TYÖPAJAN MUISTIO
Kestävästä kehityksestä viestiessä pitää kiinnittää erityistä huomiota siihen, että abstraktit termit ja jargon, eli monimutkainen sanasto ja sisäpiirin ilmaukset, eivät häiritse keskeisen sisällön ymmärtämistä. Tällaisten termien kuten “indikaattori”, “Agenda 2030 -tavoitteet” ja “keke-toimikunta” käyttämistä kannattaa harkita ja niiden merkitystä selittää kohdeyleisöstä riippuen; ovathan esimerkiksi poliitikkojen ja lukiolaisten yleinen sivistys aiheesta hyvin eri tasolla.
Kestävä kehitys ja Agenda2030 ovat abstrakteja ja persoonattomia termejä, jotka eivät aiheuta emotionaalista vastakaikua. Siksi viestinnässä kannattaa hyödyntää esimerkiksi tarinaa, vertaus- ja mielikuvia, jotka sitovat viestin osaksi yksilön arkea ja persoonaa. Tärkeää on saada yleisön henkilökohtainen uteliaisuus ja samaistuminen aiheeseen heräämään, esimerkiksi luomalla yhteyksiä tuttuihin asioihin ja tuomalla ilmiöt lähelle. Websterin esimerkissä rinnastettiin metsän kasvattaminen kestävän kehityksen edistämiseen – kummastakaan ei saa välitöntä palkkiota, vaan työ on tehtävä seuraavia sukupolvia ajatellen.
Muun muassa ilmastonmuutoksesta viestiessä keskitytään usein negatiivisiin puoliin. Sen sijaan tulisi etsiä kestävään kehitykseen liittyviä positiivisia asioita: työpajassa ehdotettiin, että ongelmien, tulevaisuusuhkien, syövereiden ja uhrien sijaan kerrottaisiin ratkaisuista, menestystarinoista, mahdollisuuksista ja yhteistyön voimasta. Webster esitteli käsitteen “murheiden laari”, eli ajatuksen siitä, että ihminen voi murehtia vain rajallisesta määrästä asioita, eikä kaikille kestämätön kehitys mahdu suurimpien ongelmien listalle.
Kestävän kehityksen edistäminen vaatii uhrauksia – oli se sitten aikaa, ruokailu- ja elämäntapatottumusten muuttamista tai työtunteja. Näihin uhrauksiin suostutaan silloin, kun korostetaan, että jotain saadaan tilalle – hyvinvointia henkilölle A, parempi tulevaisuus lapselle B. Viestinnässä olennaista onkin tarinan vetoavuus, näkökulmien ihmisläheisyys ja empatia. Yksilö kiinnostaa enemmän kuin massa.
Visiossa tulevaisuuden maailmasta ei kannata korostaa ongelmia, vaan pysyä realistisen positiivisena. Viestinnässä etenkin esikuvat, ratkaisut ja mahdollisuudet innostavat muita ihmisiä toimintaan.
Rasmus Karell
Kuura Janhunen