Helsingissä järjestettiin valtakunnalliset lukiopäivät 7.-8.11.2017 Kestävää osaamista -teemalla. Opetushallitus pyysi meitä Nuorten Agenda2030 -ryhmäläisiä mukaan järjestämään työpajaa opettajille, rehtoreille ja muille asiasta kiinnostuneille. Ryhmästä mukana olivat Kuura Janhunen, Aino Miikki ja Emma Korpi.

Kaksipäiväiset lukiopäivät koostuivat monista hyvistä puhujista, aiheista ja työpajoista, jotka pohjautuivat yhteiseen teemaan kestävästä osaamisesta. Jo ensimmäisistä keskusteluista kävi ilmi, että lukiokoulutus ja sen tulevaisuus herättävät keskustelua ja ajatuksia. Ilmapiiri oli myönteinen ja uudistamishaluinen, sillä lukion pitää pystyä tarjoamaan koulutusta, jota muuttuvassa maailmassa tarvitaan – jatkuva kehittäminen ja kriittisyys on siis tärkeää.

Työpaja jossa olimme mukana kulki nimellä ”Ketään ei jätetä! Lukio kestävän tulevaisuuden asialla”. Pidimme työpajasta yhteensä noin 40 minuutin mittaisen osion, jossa osallistujien tehtävänä oli etsiä lukion opetussuunnitelmasta yhtymäkohtia johonkin kestävän kehityksen 17 tavoitteesta. Tehtävä tuntui monista aluksi vaikealta, sillä LOPS on laaja kokonaisuus, josta yksittäisen tavoitteen löytäminen voi olla haastavaa. Työpajan osallistujat pääsivät kuitenkin nopeasti alkuun ja lopuksi huomattiin, kuinka yhtymäkohtia on todella monia ainutakaan oppiainetta unohtaen. Myös yllättäviä yhteyksiä löydettiin; matematiikassakin käsitellään kestävää kehitystä!

Työpajassamme oli molempina päivinä hyvä määrä osallistujia. Oli rohkaisevaa huomata, että kestävä kehitys koetaan tärkeänä ja kiinnostava aiheena. Roolien vaihto meidän nuorten ja yleensä äänessä olevien rehtorien ja opettajien välillä sujui hyvin ja suhtautuminen meihin oli positiivinen. Työpajan aikana syntyi hyvää keskustelua siitä, kuinka kestävän kehityksen tavoitteet näkyvät käytännössä oppitunneilla ja kuultiin kannustavia esimerkkejä kestävästä toiminnasta lukioissa ympäri Suomea.

Lisäksi minä ja Aino osallistuimme tiistaina keskusteluun aiheesta ”Mitä osaamista lukiolainen tarvitsee tulevaisuudessa?”. Keskusteluun osallistuminen oli jännittävää, mutta kokemus oli positiivinen. Keskustelussa nousi esiin etenkin se, että soveltaminen ja laajojen kokonaisuuksien ymmärtäminen tulee olemaan entistä tärkeämpää tulevaisuudessa. Lisäksi korostettiin nuorten erilaisuutta; toiset tarvitsevat enemmän tukea, toiset taas erilaisia mahdollisuuksia.

Kokonaisuudessa lukiopäivät olivat opettavainen kokemus ja vahvistivat omaa käsitystäni siitä, että suomalaiset opettajat ovat huippuluokkaa. Ainakin itse uskallan luottaa siihen, että nämä opettajat ja rehtorit vievät kestävän kehityksen viestiä mukaan lukioihinsa ja nostavat sitä esiin entistä enemmän. Heidän työpanoksensa kestävälle kehitykselle on todella tärkeä, sillä rohkeat ja ratkaisukeskeiset nuoret pystyvät mihin vain – vaikka pelastamaan maailman. He tarvitsevat vain rohkaisua ja oikeanlaisia välineitä siihen.

Emma Korpi, 18

Ylitornion yhteiskoulun lukio

Nuorten Agenda2030 -ryhmän jäsen

Share This