Sofia Savonen – Kestävän kehityksen marginaalissa

Rakenteiden ja toimijoiden pysyvyyden ja johdonmukaisuuden takaaminen on ensiarvoisen tärkeää kestävän kehityksen ja marginaalissa olevien ihmisten, kuten vammaisten, oikeuksien kannalta. Henkilökeskeisen ja toimijan kiinnostuksesta riippuneen kehityksen tulokset jättävät paljon toivomisen varaan, eikä tehdyn työn kestävyys ole taattu.

Sanoista teoiksi

Kestävän kehityksen tavoitteet koskevat kaikkia, eikä vuodelle 2030 asetettuja tavoitteita voi saavuttaa ilman kaikkien sitä koskevien ryhmien yhteistä panostusta. Tämä edellyttää kaikkien näiden ryhmien tukemista ja ottamista mukaan päätöksentekoon, jotta kestävä kehitys ylipäätään on mahdollista näiden ryhmien toimintaympäristöissä. Tähän on vielä pitkä matka ja tehtävää on niin kansainvälisesti kuin kotikentällä.

Suomalaiset vammaistoimijat kritisoivat yleisesti sitä, miten vammaisuus on Suomessa puheissa esillä, mutta tekojen ja rahoituksen tasolla tämä puhe ei näy. Lyhytnäköiset kehitysprojektit, suurprojektien tukeminen pienten toimijoiden tuen kustannuksella, mittavat rahoitusleikkaukset etenkin kotimaisilta toimijoilta sekä politiikan tekeminen ilman asianosaisia, ovat keskeisiä Suomen kipukohtia. Myös projektien ja tulosten seuranta on asia, jossa Suomi kangertelee monien muiden maiden kanssa: rahallista tukea annetaan vähemmän kuin aiemmin, ja suuri osa tuesta menee rahoitusinstrumenteille, joiden seuranta on vajavaista. Miljoonahankkeet kiinnostavat, vaikka rahoitusta tarvitsevat eniten pienet toimijat, jotka kykenevät seuraamaan tuloksia tehokkaasti ja järjestelmällisesti. Nämä toimijat voivat saada aikaan paljon enemmän pienemmillä rahasummilla, jos ne kohdistetaan oikein ja seuranta toimii. Valitettavasti monitorointi vaatii resursseja, joita Suomen valtiolla ei tällä hetkellä ole kohdennettu tätä tarkoitusta varten.

Suomen lisäksi myös suurten toimijoiden sisällä vammaisuuteen liittyvät kysymykset jäävät helposti marginaaliin ja rahoitus on heikkoa. Esimerkiksi EU:ssa vammaisjärjestöjä ei nähdä täysin yhdenvertaisena osana järjestökenttää ja kansalaisyhteiskuntaa, ja usein projektit ja politiikka tehdään vammaisten puolesta, eikä vammaisten ehdoilla. Tämä johtaa helposti siihen, että vammaisten oikeudet eivät unionissa ja sen politiikassa juuri näy. Tässä rakenteilla ja toimintatavoilla on suuri rooli.

Kaiken takana on rakenne

YK:ssa yksi suurimpia haasteita vammaisten oikeuksista huolehtimiselle on juurikin sen rakenne. Tällä hetkellä vammaisasioiden hoitamista varten ei YK:ssa ole elintä, jolla olisi riittävästi henkilökuntaa ja taloudellisia resursseja johdonmukaiseen toimintaan ja jäsenmaiden tukemiseen. Työtä tehdään yksittäisten valtioiden avun varassa, satunnaisesti ja epäjohdonmukaisesti, mikä on pitkällä aikavälillä kestämätöntä ja tuottaa enemmän harmia kuin kehitystä.

Ainoa toimija YK:ssa, joka tukee vammaisten oikeuksia päätehtävänään, on vammaisoikeuksien raportoija. Kyseisen toimijan mahdollisuudet työskennellä ovat kuitenkin haasteelliset. Kun WHO:n arvioiden mukaan vähintään 15% maailman ihmisistä on vammaisia, resurssit ja työmäärä eivät yksinkertaisesti kohtaa nykyisellä vapaaehtoisuuteen ja henkilökohtaiseen kiinnostukseen perustuvalla tuella. Raportoijan on mahdotonta vastata olemassa oleviin tarpeisiin.

Rakenteellisista ongelmista, niin Suomessa kuin kansainvälisissä organisaatioissa, kertoo sekin, että monelle vammaisoikeudet ja niiden puolesta työskenteleminen näyttäytyvät henkilöinä. Monet ovat muistelleet viime viikkoina hiljattain edesmennyttä Kalle Könkkölää ja hänen arvokasta työtään, mutta vammaisasioiden – niin kuin minkä tahansa asian – henkilöityminen muutamaan toimijaan on ongelmallista. Ongelmien ja kehityksen esteiden keskiössä onkin henkilöiden korvaamattomuus, ja ainoa tapa miten tätä voi muuttaa on muuttaa rakenteita. Könkkölän kaltaisten tekijöiden ansiosta monet asiat ovat kehittyneet pitkälle, mutta kun kaikki riippuu vapaaehtoisista yksityishenkilöistä, on pitkäjänteinen ja järjestelmällinen työ hataralla pohjalla. Tällä hetkellä kehitys riippuu siitä, kuka tekee ja mitä, miten ja mitkä heidän henkilökohtaiset prioriteettinsa ovat. Ihmiset väsyvät, eikä ilman sopivia rakenteita ole mitään vakuutusta siitä, että joku on valmiina jatkamaan edeltäjänsä työtä. Tämän takia rakenteiden ja toimintatapojen uudistamisella on todella tärkeä rooli kehityksen ja eritoten sen kestävyyden varmistamiseksi. Osan rakenteellisista ongelmista voisi ratkaista hyödyntämällä vammaisjärjestöjen osaamista sitouttamalla vammaistoimijoita mukaan päätöksenteon rakenteisiin. Näin voitaisiin estää huonon politiikan tekeminen ja vammaiskysymysten jääminen marginaaliin, sekä varmistaa etenkin kotimaisten toimijoiden rahoituksen parantaminen.

Kiitokset haastatelluille Tuomas Tuurelle (Kynnys ry) ja Marjo Heinoselle (Abilis-säätiö), sekä Kalle Könkkölälle uranuurtavasta työstäsi vammaisten oikeuksien puolesta.

 

Sofia Savonen

Nuorten Agenda2030 -ryhmän jäsen

Vastaa