Menneiden aikojen agentit

Ensimmäisen kauden kokoonpano 4/2017-4/2018:

Ryhmä perustettiin pääministeri Juha Sipilän johtaman Kansallisen kestävän kehityksen toimikunnan yhteyteen keväällä, ja hakuprosessia koordinoi Allianssi. Ryhmään valittiin nuoria eri taustoista ja eri puolita Suomea. Ryhmä toimii nykyisen kestävän kehityksen toimikunnan kauden loppuun eli vuoteen 2019 asti, mutta sen kokoonpano vaihtuu keväällä 2018. Jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan, koska halutaan mahdollistaa monen nuoren osallistumisen vuorollaan. Ryhmän tapaamiset toteutetaan yhteistyössä Kansallisen kestävän kehityksen toimikunnan kanssa.

Nuorten ryhmän tarkoituksena on kirittää toimikunnan työtä Suomen kestävän kehityksen nuorisotoimijoina ja osallistua yhteistyössä toimikunnan kanssa kestävän kehityksen suunnitteluun, toimeenpanoon, seurantaan ja ideointiin. Eri puolilta Suomea nimettyjen nuorten tehtävänä on myös viestiä kestävän kehityksen haasteista sekä innostaa oman alueensa nuoria mukaan konkreettiseen kestävän kehityksen työhön.

Matias Mäkiranta
Olen Matias Mäkiranta, lukiolainen, järjestöaktiivi, freelance-toimittaja ja Nuorten Agenda 2030 -ryhmän puheenjohtaja. Opiskelen tällä hetkellä Tampereen lyseon lukion Eurooppa-linjalla ensimmäistä vuotta ja toimin mm. nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Olen kiinnostunut sekä taloudellisesta että ekologisesta kehityksestä. Mielestäni Suomen tulisi pyrkiä kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja esimerkiksi muille maille. Suuremmassa mittakaavassa pohdin myös usein, miten kestävää taloutta luodaan nykyisen kasvun perustuessa enemmänkin luonnonvarojen kuin aineettomien hyödykkeiden kulutukseen.

Sonja Huttunen
Sonja Huttunen, 28, Järvenpää. Olen osallisuusaktiivi ja erityisen kiinnostunut nuorten osallisuudesta päätöksenteossa. Myös Agenda2030:ssa minua kiinnostaa erityisesti nuorten osallisuus, rauha, demokratia ja hyvä hallinto sekä sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Työskentelen kansanedustajan avustajana sekä suuren poliittisen mentoriohjelman projektikoordinaattorina. Olen ollut pitkään aktiivinen muun muassa erilaisissa YK-kansalaisjärjestöissä ja toiminut vuoden 2016 Suomen YK-nuorisodelegaattina.

Kuura Janhunen
Kuura Janhunen, 17, Mäntsälästä. Opiskelen Ressun lukiossa, jossa toimin ympäristötoiminnasta vastaavan ryhmän toisena puheenjohtajana ja Nuorten Agenda2030 -ryhmässä sihteerinä ja viestintävastaavana. Kestävän kehityksen tavoitteista etenkin koulutukseen ja työntekoon, yhdenvertaisuuteen sekä ekosysteemien suojeluun liittyvät aihepiirit motivoivat minua. Uskon, että nuorilla on paljon annettavaa ja haluan, että he inspiroituvat toimimaan aktiivisesti ja rohkeasti omien arvojensa puolesta.

Aino Miikki
Oon 17-vuotias abiturientti Imatralta, jossa olen asunut koko ikäni. Tällä hetkellä vaiutan vahvasti Kaakkois-Suomen lukiolaisissa. Olen myös puoluepolitiikassa mukana puolueen nuorisojärjestössä.
Kestävässä kehityksessä minua kiinnostaa eniten koulutuksen tasa-arvoisuus ja tulevaisuus. Koulutuspolitiikkaa teen niin valtakunnallisella tasolla, kuin myös kotikunnassani. Tästä aiheesta haluan myös oppia kokoajan uutta.

Aleksanteri Kekonen
Aleksanteri Kekonen, 16, Oulu. Opiskelen toista vuotta Oulun Lyseon lukion IB-linjalla, jonka ohella toimin Oulun nuorisovaltuustossa. Koulutus ja päätöksen teossa pitkäaikaisten vaikutusten huomioiminen ovat minulle erityisen tärkeitä kestävän kehityksen aloja. Koulutus on suomalaisen yhteiskunnan ylpeys ja kulmakivi. On tärkeää taata laadukkaalla koulutuksella korkeaosaaminen myös tuleville sukupolville. Päätöksen joiden vaikutuksen kantavat vuosikymmenien päähän tehdään tänään. Tämän vuoksi politikkojen on erityisen tärkeää pystyä tehdä kestäviä ja pitkäkantoisia ratkaisuja.

Emma Korpi
Olen Emma Korpi, 18-vuotias nuori Ylitorniolta. Tällä hetkellä olen lukiossa viimeistä vuotta ja toimin paikkakuntani nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Minulle kestävän kehityksen tavoitteista läheisimpiä ovat ilmastokysymykset sekä rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto. Koen nämä kaksi itselleni tärkeimmiksi asioiksi edistää ja huomioida, sillä ne luovat mielestäni kaikille hyvän pohjan elää nyt ja tulevaisuudessa. Haluan edistää niitä itse arjessa oman ja järjestöni toiminnan kautta sekä olla mukana tekemässä myös suurempaa muutosta esimerkiksi valtakunnallisen päätöksenteon kautta.

Heta Heiskanen
Toimin ihmisoikeustutkijana ja yliopisto-opettajana Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa. Viimeistelen väitöskirjaani Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ympäristökäytäntöä koskien. Koen, että työssäni yhteiskunnallinen vaikuttavuus on keskeistä, joten teen yhteistyötä laajasti viranomaisten, järjestöjen ja yksilöiden kanssa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Vapaa-ajalla sovittelen rikoksia ja riita-asioita ja teen erilaisia luovia projekteja. Olen kiinnostunut erityisesti ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta, sillä se on tulevien sukupolvien selviytymisen kannalta kriittinen kysymys. 29, asuinpaikka: Tampere, kotoisin: Mikkeli

Jasmine Nedergård
Jasmine Nedergård, 22. Bor i Åbo, hemma från Österbotten och studerar nationalekonomi vid Åbo Akademi. För mig är den globala uppvärmningen ett stort hot eftersom vi ännu vet så lite hur världens alla ekosystem fungerar. Därför måste vi satsa på att bygga hållbara samhällen där människan kan leva i samklang med naturen.

Kalle Pekka Hietala
Moi, Olen Hietalan Kalle-Pekka ja arki pyörii sosiaaliohjaajana Vantaan kaupungin aikuissosiaalityössä. Alunperin kotoisin Pirkkalasta, mutta nykyisin vaikutan Järvenpäässä. Näiden 29:n Ikävuoden aikana useissa järjestöissä toimiessani sekä työtehtävieni kautta tulleen kokemuksen perusteella yhteiskunta ei ole valmis, joten se vaatii panostamista agenda2030 -tavoitteisiin. Oman panokseni näiden toteutumiseksi annan erityisesti Rauhan ja oikeudenmukaisduuden, eriarvoisuuden vähentämiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin tavoitteisiin. Tulevaisuudessa jos meillä ei ole voimavaroja ratkoa suuria kokonaisuuksia, ei meillä ole myöskään voimavaroja panostaa maailmaamme koskeviin kysymyksiin.

Katariina Räikkönen
Olen Katariina Räikkönen, syntynyt 2001 ja Raisiosta. Käyn lukion ykköstä Turussa Puolalanmäen lukiossa. Tämän ryhmän lisäksi olen mukana Planin lasten hallituksessa ja CISV-toiminassa. Kävin viime vuonna NVV-kurssin ja Plan internationalin \”Girls Takeoverin\” kautta \”valtaan\” pääministerin paikan tyttöjenpäivänä 11.10. Minulla on ollut ihan pienestä asti valtava huoli kestävästä kehityksestä, sen kaikilla osa-alueilla. Sittemmin tuli suuri tarve muuttaa näitä asioita paremmaksi. Koitan oppia maailmasta ja vaikuttamisesta mahdollisimman paljon. Ja tehdä niin paljon kun voin. En rehellisesti sanottuna osaa valita mikä kaikista Agenda2030- tavoitteista on kiinnostavin. Asiantuntemusta mistään tietystä kestävään kehitykseen liittyvästä aiheesta minulla ei ole, mutta paljon tuoreita ajatuksia ja ideoita löytyy ja aina olen valmis keskustelemaan, jotta opin lisää. Haluan ennakkoluulottomasti kuulla mahdollisimman monen näkemyksen asioista ja tarkastella asioita eri perspektiiveistä. Kaikki meistä haluavat saavuttaa samat tavoitteet ja tehdä asioita tavoitteiden eteen, mutta yksin on vaikea muuttaa maailmaa. Siksi Nuorten Agenda2030-ryhmä on mahtava juttu.

Mirna Aho
Mirna Aho, 25, Helsinki (Maarianhamina, Ahvenanmaa syyskuu-joulukuu). Olen kotoisin Jyväskylästä ja suoritan viestinnän maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa. Opintojen ohella olen ollut aktiivisesti mukana eri nuorisojärjestöissä ja tällä hetkellä toimin Suomen YK-nuorten puheenjohtajana. Kestävän kehityksen tavoitteista minulle on erityisen läheinen tavoite numero 16 ja olenkin juuri harjoittelussa Ahvenanmaan rauhaninstituutissa. Uskon, että nuoret ja naiset tulee ottaa mukaan rauhanprosesseihin ja päätöksentekoon, jotta voimme luoda kestäviä ratkaisuja.

Rasmus Karell
Olen Rasmus Karell, 24-vuotias opiskelija pääkaupunkiseudulta. Opiskelen Aalto-yliopistossa, jossa pääaineeni on energiatekniikka ja sivuaine tietotekniikka. Tällä hetkellä teen diplomityötäni ja tarkoituksena on valmistua vuoden 2017 aikana. Yhdistystaustaa minulla on paljon yliopiston sisältä esimerkiksi ammattiaineyhdistyksestä. Kestävän kehityksen osa-alueista minua kiinnostavat eniten ilmastonmuutos ja energia-asiat. Ilmastonmuutos on yksi aikamme vakavimpia uhkia ja työ sen hidastamiseksi on vasta alussa. Toisaalta kaikki Agenda2030 tavoitteet ovat tärkeitä ja ne liittyvät ja vaikuttavat toinen toisiinsa.

Tiina Strand
Olen 1992 Sodankylässä syntynyt nuori nainen, joka opiskelee tällä hetkellä Oulun yliopistossa. Teen pro gradua aiheesta mykorritsan entsyymiaktiivisuus. Olen aina ollut kiinnostunut luonnosta ja ympäristönsuojelusta, joten luontaisesti opintoni ja harrastukseni ovat vieneet minua näiden pariin. Tulevaisuudessa tarvitsemme yhä enemmän eri alojen ammattitaitoa ja eri sukupolvien panosta globaalien ongelmien ratkaisuun. Sen takia on ollut mahtavaa olla mukana Agenda 2030-ryhmässä, jossa nuoret eri aloilta ovat mukana kestävän kehityksen edistämisessä. Tällä hetkellä tutkimukseni vie minut Rovaniemelle, josta käsin hoidan luottamustoimiani Agenda 2030-ryhmässä, SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnassa sekä Oulun yliopiston EU-uralähettiläänä.

Veera Alahuhta
Olen Veera Alahuhta, 22- vuotias oululainen kulttuuriantropologian opiskelija. Asun tätä nykyä Helsingissä ja vaikutan Suomen ylioppilaskuntien liitossa kansainvälisistä asioista ja kehitysyhteistyöstä vastaavana hallituksen jäsenenä. Minulle erityisen läheinen Agenda2030- tavoite on avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus. Uskon, että moni maailman ongelma olisi helpommin ratkaistavissa, jos kaikilla ihmisillä olisi aidosti pääsy hyvään koulutukseen. Jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus omien kykyjensä ja motivaationsa puitteissa koko koulutuspolkuun, varhaiskasvatuksesta tohtoriksi.


Alkuperäinen julkaisu 13.9.2017

Share This